Helsinki-Vantaalta lähteviä matkustajia on eniten liikkeellä terminaalissa aamuisin 6–8 välillä ja iltapäivisin 15–18 välillä, mutta vilkkaimpien matkustuspäivien aikana vilinää riittää koko päivän ajan.
Hiihtolomalta saapuvien matkustajien osalta Helsinki-Vantaalla on vilkkainta torstaista sunnuntaihin 20.–23.2.
Lapissa Kittilän, Rovaniemen, Ivalon ja Kuusamon lentoasemilla on vilkkainta viikonloppuisin. Huomioi matkustusohjeet myös silloin, kun lähdet matkalle muilta Finavian lentoasemilta.
Suosittelemme, että matkustajat seuraavat aina oman lentoyhtiönsä tiedotusta ja noudattavat lentoyhtiön antamaa saapumisaikaa lentoasemalle ja muita ohjeita kuten erikoismatkatavaroiden kuljetusohjeita.
Tutustu matkatavaroiden pakkausohjeisiin
- Tarkista ennen lentoasemalle saapumista Finavian hakukoneesta, mitkä esineet pakataan käsimatkatavaroihin ja mitkä ruumaan.
- Syttyviä suksien voitelu- ja voiteenpoistoaineita ei saa kuljettaa lainkaan lentokoneessa. Myös retkikeittimien kaasut ja sytytysnesteet ovat kiellettyjä. Mukaan matkustamoon voi ottaa yhden tulitikkurasian tai tupakansytyttimen, mutta sitä ei saa pakata käsimatkatavaroiden sisälle vaan se on kuljetettava esimerkiksi taskussa.
- Varavirtalähteet ja vara-akut voi kuljettaa ainoastaan käsimatkatavaroissa.
- Nesteet pakataan 100 millilitran nestepakkauksiin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla nesteet voi jättää käsimatkatavaroihin läpivalaisun ajaksi. Muilla lentoasemilla nesteet on otettava esille ja kuljetettava enintään litran vetoisessa uudelleensuljettavassa muovipussissa.
Tarkista turvatarkastusohjeet etukäteen: Helsinki-Vantaan lentoasema ja Lapin lentoasemat.
Vinkit Helsinki-Vantaan lentoasemalle
- Tiesitkö, että voit katsoa turvatarkastuksen jonotusajan ennusteen Finavian verkkosivuilta? Kyseessä on pilotti, jota kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa.
- Valmistaudu matkaasi ja tilaa ilmainen MyFlight-palvelu sähköpostiisi. Saat lisätietoa lähtöportistasi ja sen lähellä olevista palveluista lentoasemalla.
- Säästä aikaa ja rahaa varaamalla lentoaseman pysäköinti ennakkoon. Pysäköintitalomme sijaitsevat lähimpänä terminaalia ja niihin on helppo ajaa sisään. Katso pysäköinnin ajovideoita (Youtube).
Lue myös
Osaatko pakata matkatavarat oikein?
Matkustaminen lentoasemalla lasten kanssa
Lisää matkatavaroihin liittyviä ohjeita