Ohita navigaatio

Pala ilmailun historiaa Turun lentoasemalla – kunnostettu Caravelle-kone avoinna yleisölle

Artikkeli julkaistu
14.08.2024 klo 09:30
Kunnostettu Caravelle-kone Turun lentoaseman pihalla.
Ihmisiä & Ilmailua
Turun lentoasemalle tuotiin kesällä 2023 noin 60 vuotta vanha Caravelle-matkustajakonekone, jota jokaisella on mahdollisuus käydä ihastelemassa. Kone tuotiin Ruotsista Suomeen ja kunnostettiin.

Turun lentoasemalle sijoitettu Caravelle-suihkumoottorikone on ollut SAS:n operoima. Käytössä se on ollut vuodesta 1962 vuoteen 1974 asti. Kone on vuodesta 1974 lähtien ollut varastoituna Ruotsissa, Arlandan lentoasemalla. Viime kesänä sille löytyi kuitenkin oivallinen sijoituspaikka Turun lentoasemalta.

-On hienoa, että meillä on Turun lentoasemalla pala ilmailun historiaa, johon matkustajat sekä muut ilmailusta kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan. Kone on herättänyt matkustajissa paljon mielenkiintoa, kertoo Turun lentoaseman päällikkö Juha Aaltonen.

SE-DAF eli Sven Vikingiksi kutsuttu kone tuotiin Suomeen elokuussa 2022. Ilmailumuseoyhdistyksen omistukseen se siirtyi jo huhtikuussa 2022.

Kone kuljetettiin Suomeen pala kerrallaan

Jotta Caravelle saatiin siirrettyä Ruotsista Suomeen, se täytyi purkaa pienempiin osiin. Kone purettiin Arlandassa ja kuljetettiin maa- ja merikuljetuksena Suomeen neljällä erikoiskuljetusrekalla sekä kahdella tavallisella kuljetusrekalla. Siivet irrotettiin rungosta ja koneen pyrstö purettiin pienempiin osiin. Lentokoneen runko kuljetettiin erikoiskuljetusrekan kyydissä Turun lentoasemalle.

Projektiin on kuulunut purkamisen ja siirtämisen lisäksi koneen kunnostus ja näytteille asettaminen. Kone on maalattu Aero Oy:n 40-vuotisjuhlamaalaukseen vuodelta 1963. Konetyyppi vastaa silloisen lentoyhtiö Aeron, nykyisen Finnairin Caravelle-koneita vuosilta 1960–1964, jonka vuoksi se on maalattu vastaamaan Finnairin lentokoneita.

Caravelle-projekti on toteutettu yhdistyksen vapaaehtoisten toimesta. Kunnostustyöt ovat jatkuneet vielä tänäkin vuonna, kun esimerkiksi Caravellen siiven kärkikappale kunnostettiin Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa Vantaalla. Matkustamon kunnostustyöt on tarkoitus saada valmiiksi kesään 2025.

Ilmailumuseoyhdistyksen kunnostettu Caravelle kulkee nyt nimellä OH-LEA eli Sinilintu. Kone sijaitsee Turun aseman lounaispuolella matkustajaterminaalin vieressä ja sitä on mahdollista käydä katsomassa Caravelle-projektin nettisivuilla ilmoitettuina aukioloaikoina.

Tutustu lisää Caravelleen ja sen kunnostukseen Ilmailumuseoyhdistyksen Caravelle-projektin sivuilta.

Pääkuva: Ilmailumuseoyhdistys ry / Jouko Tarponen