Ohita navigaatio

Ilmailualan Unionin (IAU) työnseisaus lentoasemilla 2.12.2024

Artikkeli julkaistu
02.12.2024 klo 14:20
Lentokoneen muotoinen tarra kivilattiassa
Matkustus
Ilmailualan Unioni (IAU) toteutti ulosmarssin maanantaina 2. joulukuuta kello 14–16.15. Ulosmarssi vaikutti useisiin lentoasematoimintoihin ympäri Suomen ja aiheutti viiveitä ja peruutuksia lennoille. Ulosmarssi on nyt loppunut, mutta sen vaikutukset jatkuvat koko illan ajan. Osa vaikutuksista voi jatkua vielä tiistaina 3.12., kun lentoyhtiöt uudelleen reitittävät peruttujen lentojen matkustajia.

Ulosmarssista johtuva henkilöstövaje aiheutti viiveitä muun muassa matkatavaroiden siirtämiseen ja lentokoneiden valmisteluihin. Lisäksi ulosmarssi aiheutti lentojen peruuntumisia.

Pyydämme matkustajia noudattamaan oman lentoyhtiön antamia ohjeita omaan lentoon ja lentoasemalle saapumiseen liittyen. Kehotamme matkustajia varautumaan siihen, että ulosmarssin loppumisen jälkeen lentoasematoimintoja pystytään uudelleen käynnistämään asteittain ja eri palvelupisteillä voi esiintyä ruuhkautumisia.

Matkatavaroihin liittyen pyydämme matkustajia olemaan tarvittaessa yhteydessä omaan lentoyhtiöön, joka vastaa matkatavaroiden kuljettamisesta ja luovuttamisesta matkustajille.

Pahoittelemme matkustajille aiheutunutta vaivaa.

Ulosmarssi ei kohdistunut Finaviaan.

Tiedotteen päivittäminen on loppunut.

Päivitetty tiedotetta 2.12. klo 16.30: ulosmarssi on päättynyt

Päivitetty tiedotetta 2.12. klo 14.50: tarkennettu tietoja liittyen vaikutuksiin.