Ohita navigaatio

Miten eri taksijonot toimivat Helsinki-Vantaalla?

Artikkeli julkaistu
03.05.2019 klo 09:00
Taxi
Matkustus
Sekä terminaali 1:n että terminaali 2:n taksiasemilla on neljä taksilaituria ja alue ennakkoon tilatuille kyydeille. Huhtikuussa terminaali 2:n edustan rakennustyöt tuovat muutoksia taksijärjestelyihin.

Viime vuonna uusi liikennepalvelulaki toi muutoksia taksimatkustamiseen Suomessa. Viime vuonna uusi liikennepalvelulaki toi muutoksia taksimatkustamiseen Suomessa. Taksin hinta voi nyt vaihdella esimerkiksi kellonajan, taksiyrityksen ja taksin tilaustavan mukaan.

Finavia on tehnyt kolmen taksiyhtiön kanssa sopimuksen, joka määrittää takseille muun muassa enimmäishinnat ja varmistaa, että takseja on aina saatavilla. Näin matkustajat pääsevät jatkossakin lentoasemalta taksin kyytiin sujuvasti.

Näin taksin valinta toimii:

4 + 1 taksijonoa

Aiemmin Helsinki-Vantaan terminaalien 1 ja 2 edustoilla oli käytössä yksi taksijono kaikille takseille.

– Vuonna 2017 kaikki noin 917 000 taksimatkaa lentoasemalta alkoi näin. Nyt käytössä on neljä taksilaituria sekä alue mobiilisovelluksilla ennakkoon tilatuille kyydeille, kertoo johtaja Jukka Isomäki Finavialta.

Taksilaiturit 1–3: Sopimuskumppanit

Kolme taksiyritystä toimii Helsinki-Vantaan lentoaseman sopimuskumppaneina: Lähitaksi (taksilaituri 1), Taksi Helsinki (taksilaituri 2) ja Vantaan Taksi (taksilaituri 3).

Kunkin yrityksen hinnasto on nähtävillä taksilaitureilla olevissa infotauluissa.

Taksilaituri 4: Muut taksiyrittäjät

Neljäs taksijono on varattu muille taksiyrittäjille. Näiden toimijoiden kanssa asiakas sopii itse matkan hinnasta.

Lakiuudistuksen myötä sallittujen taksilupien määrä lisääntyi, ja taksina voi toimia mikä tahansa laillinen, vähintään kolmipyöräinen ajoneuvo.

Alue 5: Ennakkoon tilatut kyydit

Taksilaitureiden takana on alue, joka on varattu mobiilisovelluksilla ennakkoon tilatuille autoille.

– Esimerkiksi Uberilla tilatun auton kyytiin noustaan tässä paikassa, Isomäki kertoo.

Muutoksia terminaali 2:n taksijärjestelyissä

Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennustyöt ovat aiheuttaneet muutoksia taksien liikennöintiin. Terminaali 2:n edustalla sijaitseva taksiasema siirtyi pohjakerrokseen huhtikuussa. Lennolta saapuvat matkustajat kulkevat sinne tuloaula 2A:sta kerrosta alemmaksi joko rullaportailla tai hissillä, jotka sijaitsevat Burger Kingin kohdalla.

Toukokuun lopulla tapahtuu toinen muutos, kun taksit eivät enää aja terminaali 2:n pääovien eteen. Nykyisen taksiaseman tilalle, kerrosta alemmaksi rakennetaan niin sanottu saattopiha. Taksi jättävät lennolle lähtevät matkustajat saattopihalle, josta on rullaporrasyhteys lähtöselvitysalueelle.

Lue lisää taksiliikenteen muutoksista Helsinki-Vantaalla.

Tuletko omalla autolla kentälle vastaan matkustajia tai saatatko heitä? Katso tästä, minne voit ajaa ja minne pysäköidä.