Ohita navigaatio

Finavia uudistaa lentoasemien turvatarkastuspisteitä

Artikkeli julkaistu
15.01.2013 klo 07:50
Arkistointipäiväys
Matkustus
Turvatarkastuspisteiden uudistaminen on osa Finavian tavoitetta helpottaa matkantekoa ja parantaa lentoasemien turvatarkastusten sujuvuutta. Tutkimusten mukaan lentomatkustajien tyytyväisyys turvatarkastuksia kohtaan on parantunut.

Lentoasemapalveluita tarjoava Finavia on ottanut joulukuussa käyttöön uudistetut turvatarkastuspisteet Helsinki-Vantaan, Turun ja Oulun lentoasemilla. Valtaosa matkustajista Helsinki-Vantaan lentoasemalla kulkee uusittujen turvatarkastuspisteiden kautta. Alkuvuonna vastaavanlainen turvatarkastuspiste otetaan käyttöön Vaasan lentoasemalla. Uudistuksen tavoitteena on, että turvatarkastus olisi mukava ja sujuva kokemus myös harvoin lentoasemilla käyville matkustajille. Opasteita on uusittu ja jonotusalueista on tehty viihtyisämpiä ja sujuvampia. Erityistä huomiota on kiinnitetty asiakaspalvelun kehittämiseen. Vuonna 2012 toteutetun tutkimuksen mukaan matkustajatyytyväisyystulokset paranivat edellisvuoden tuloksiin verrattuna ja turvatarkastuksen sujuvuus arvioitiin erinomaiseksi. ”Monet turvatarkastusten uudistusideat ja -ehdotukset ovat syntyneet yhteistyössä lentomatkustajien ja lentoyhtiöiden sekä turvatarkastuksen työntekijöiden kanssa. Saadun matkustajapalautteen perusteella olemme lisänneet turvapisteisiin muun muassa tasoja, joilla taskujen tyhjentäminen ja vöiden poisto helpottuu ennen turvatarkastukseen menoa”, kertoo Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ville Haapasaari. Matkustajat näkevät uusittujen turvatarkastuspisteiden ohjeistukset pääasiassa kuvien muodossa. Kuvallinen informaatio välittää ohjeet selkeästi ja tiiviisti, ja niinpä tekstejä on vähennetty. Kuvituksen tulkitseminen on nopeampaa ja sitä ymmärretään kielitaidosta riippumatta. Kaukolentojen alueella aasialaiset vaihtomatkustajat on huomioitu erikseen. Tietoa on saatavilla paitsi englanniksi, venäjäksi, suomeksi ja ruotsiksi, myös kiinaksi, koreaksi ja japaniksi. Turvatarkastuspisteiden viihtyisyyttä on parannettu valaistuksella sekä luonnollisilla materiaaleilla, kuten puupinnoilla. Koivuseinät luovat rauhallista tunnelmaa raikkaan vaaleisiin tiloihin. Näin pyritään osaltaan myös välittämään myönteistä Suomi-kuvaa kansainvälisille lentomatkustajille. Turvatarkastuksen tärkein tehtävä on edelleen taata matkustamisen turvallisuus, josta ei tingitä visuaalisuuden tai viihtyvyyden takia. Prosesseja ja menettelytapoja muuttamalla matkustajakokemukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa myönteisesti, esimerkiksi odotusaika turvatarkastukseen on saatu laskemaan. Finavia mittaa lentomatkustajien tyytyväisyyttä turvatarkastuksiin ja muihin lentoaseman toimintoihin säännöllisesti. Helsinki-Vantaan lentoasema on mukana kansainvälisessä Airport Service Quality -tutkimuksessa, joka mittaa lentoaseman palvelun laatua. Myös muilla Finavian lentoasemilla tutkitaan matkustajien tyytyväisyyttä. Finavia kehittää toimintaansa muun muassa asiakaspalautteen avulla. Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen jonotusajan voi tarkistaa osoitteessa http://www.helsinki-vantaa.fi/matkustaminen/matkalle-lahto/turvatarkastus Suomessa turvatarkastusta koskevista määräyksistä vastaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, joka on myös kansallinen turvatarkastuksia valvova viranomainen. Finavia noudattaa Trafin määräyksiä lentoasemiensa turvatarkastuspisteissä. Trafin sivuilta saat taustatietoa turvatarkastuksista: http://www.trafi.fi/